ESLOKin hallitus ja toiminta 2016

Eslok-Klubi ry.

TOIMINNASTA VUONNA 2016

(varsinainen vuosikertomus esitetään huhtikuun vuosikokouksessa)

Hallitus ja jäsenkunta

Eslokin vuosikokous pidettiin maanantaina maaliskuun 16. päivänä. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Pauli Kruhse ja Pekka Hemmilä valittiin uudelleen. Näiden lisäksi hallituksessa jatkoivat Olli-Pekka Laine, Juuso Salokoski (puheenjohtajana), Vesa Mäkeläinen ja Jussi Tuori. Johtokunta kokoontui vuoden aikana kahdesti.

Uusia jäseniä liittyi vuonna 2016 kuusi. Yhdistyksestä erosi kuoleman kautta, iän vuoksi ja muista syistä johtuen neljä. Jäsenkirjeitä lähetettiin pääosin sähköpostitse kahdeksan kappaletta. Vuoden lopussa Eslokin jäsenrekisterissä oli 85 entistä ressua. Yhdistyksen jäsenmaksu oli 25 euroa.

Toiminta

Vuoden 2016 kokoukset ja niiden ohjelma

Kokouksia Suomalaisella klubilla järjestettiin yhdeksän.
Kokouksien esitelmöitsijät olivat:

  • tammikuussa toimittaja Risto Valkeapää aiheenaan Olkiluodon kahden ensimmäisen ydinvoimalaitosyksikön käytettävyyden tausta;
  • helmikuussa Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston logistiikan asiantuntija TkT dosentti Ulla Seppälä aiheenaan Onko Tallinna-tunnelissa ideaa;
  • maaliskuussa YLE:n entinen teknillinen johtaja  DI Jorma Laiho aiheenaan television tulevaisuudennäkymät laitekonvergenssin näkökulmasta;
  • huhtikuussa STTK:n puheenjohtaja Antti Palola aiheesta työmarkkinoiden nykytila;
  • toukokuussa TkT Kaisa Vehmas (VTT) aiheenaan Keskusteluni basilikan kanssa – tutkimuksia digitaalisen kommunikaation tuomista mahdollisuuksista;
  • syyskuussa Johannes Koroma aiheenaan teollisuuden järjestöhistoria;
  • lokakuussa Aalto-yliopiston innovaatiojohtamisen professori (ja entinen Ressu) Raimo Lovio aiheenaan Energiajärjestelmä murroksessa – miten Suomi ja Helsinki reagoivat? sekä ennen esityksen alkua Hannu Wuorenheimon lyhyt katsaus englantilaisten tämän hetken tunnelmista Brexit-kansanäänestyksen jälkeen;
  • marraskuussa Kevan rahoitusjohtaja Allan Paldanius aiheenaan Sote ja eläkkeet,  sekä
  • joulukuussa IBM-Suomen entinen toimitusjohtaja Pyry Lautsuo aiheenaan Digitalisaation vaikutus elinkeinoelämän rakenteisiin, elämäämme ja elinympäristöömme.

Vierailut

Marraskuussa vierailtiin Helsingin kaupunginmuseon uusissa tiloissa Aleksanterinkadulla. Vierailulle osallistui 14 henkeä.

Rapujuhla

Eslokin rapujuhla järjestettiin elokuussa. Osanottajia oli 12.

Matrikkelin Opin portaat – Ressu 125 vuotta julkaiseminen

Matrikkelihanke*) eteni aikataulunsa mukaisesti, ja kirja valmistui sopivasti Ressun 125-vuotisjuhlien alla. Kirjan lämpimäiskappaleiden jakelutilaisuus järjestettiin Ateneumin kahviossa 7.4., josta kirjan kävi noutamassa noin 150 kirjan ennakkotilaajaa. Matrikkelitiedot saatiin noin 800 entiseltä ressulta.

Matrikkelin lisäksi 380-sivuisessa kirjassa on 30 kirjoittajalta koulun vaiheisiin liittyviä artikkeleita ja kouluvuosien muistelmia. Kirjan kuvitusratkaisut tekivät ressut, valokuvaaja Markku Ylhäinen ja tietokirjailija, YLE:n radiotoimialan päällikkötehtävissä toiminut Matti Nukari. Ylhäisen ottamaa kansikuvaa lukuunottamatta kirjan kuvat saatiin Helsingin kaupungin museolta. Kirjan taiton hoiti graafinen suunnittelija Mika Launis, entinen ressu hänkin. Ressun oppilaskunta avusti matrikkelitoimikuntaa postitse lähetettyjen vastausten kirjaamisesta sähköiseen tietokantaan.

Juhlakirjan ennakkojakelu Ateneumin kahvilassa. Jakamassa Pekka Hemmilä ja kirjan toimittaja ESLOK:in pj Juuso Salokoski (oik)

Kirjaa myytiin vuoden 2016 loppuun mennessä noin 650 kappaletta, vapaa- ja tekijänkappaleita jaettiin hieman yli kuusikymmentä, ja vuoden lopussa myymättä kirjoja oli varastossa enää 32. Hankkeen kokonaiskustannukset kohosivat jotakuinkin tarkalleen budjetoituun 34 tuhanteen euroon, jos kohta menot muodostuivat hieman eri tavoin kuin oli alkuun arvioitu – postituskulut kohosivat budjetoitua korkeammiksi, painatuskuluissa säästettiin.

*) Juhlakirja ja vuosien 1951-1976 oppilasmatrikkeli sekä täydentäviä tietoja vuoden 1951 matrikkeliin

Yhteistyö Ressut ry:n kanssa

Ressut ry:n kanssa on sovitun yhteistyön mukaisesti jatkettu jäsentiedotteiden vaihtoa.  Lisäksi on pohdittu yhteisen jäsenrekisterin mahdollisia hyötyjä, kuitenkin niin että yhdistykset säilyisivät erillisinä rekisteröityinä yhdistyksinä ja kummallakin olisi oma taloutensa ja jäsenmaksunsa. Hanke ei muiden kiireiden takia kuitenkaan kuluneen vuoden aikana edennyt.

Ressun 125-vuotisjuhlat

Ressun 125-vuotisjuhlat pidettiin Finlandia-talolla 7.5. Tilaisuuden ohjelma oli koulun oppilaskunnan tuotantoa ja hyvä, ja vanhojen ressujen osanotto juhlaan oli runsasta. Eslok osallistui juhlaan kirjahankkeellaan ja osallistumalla koulun entisten rehtorien haudoille tehtyihin kunniakäynteihin.

Eslokin stipendi

Eslok-stipendi päätettiin myöntää 1000 euron suuruisena Pärskeiden toimituskunnalle kiitokseksi sen vanhojen Pärskeiden digitalisointityöstä, joka on käynnistynyt. Stipendin jako jää vuodelle 2017.